Viime viikonloppuna Tampere täyttyi ihmisistä, kun loppuunmyyty Blockfest räppäsi Ratinanniemen festivaaliauleella. Uusia festarilaseja hankkiessani Glitterin myyjä arveli jo allekirjoittaneenkin suuntaavan kyseiseen tapahtumaan, mutta ehei. Lauantaina nimeni löytyi onneksi jonkun aivan muun festivaalin vieraslistalta. Olin alunperin ostamassa meille liput ihan Tiketistä, kunnes vain muutamaa päivää ennen festareita onni suosi Fear of Dominationin järjestämässä lippuskabassa. Sää oli kerrankin aurinkoinen ja jopa helteinen, joten saatiinhan tälläkkin vuodelle edes yhdet kunnon kesäfestarit!
Fear of Domination oli muuten myös oikeastaan ainut bändi, jonka tiesin varmasti vetävän hyvän ja energisen liveshown, kuten aina, enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa. Vuosien varrella on ollut hieno seurata bändin kehitystä ja kapuamista isommille lavoille, vaikka pienemmissä klubikeikoissa onkin aina oma tiivis tunnelmansa. Tuntuu myös, että pojat ovat viimein löytäneet sen ihan oman soudinsa, eikä vaikutteita oteta enää niin paljoa muusta suomi-industrialista kuin ehkä aiemmilla levyillä. Hyvänä esimerkkina mainittakoon vasta muutama viikko sitten julkaistu uusi musiikkivideo, jossa muuten mekin Henkan kanssa oltiin yleisönä.
Mustan Kuun Lasten kohdalla taas olin etukäteen hyvinkin epäileväinen, vaikka bändi kuuluukin ehdottomiin suosikkeihini. MKL tuuletti arkkuaan keväällä 2014 muutaman klubikeikan verran, josta olin tietysti hyvinkin innoissani, sillä en uskonut näkeväni virallisesti jo vuonna 2007 lopettanutta yhtyettä koskaan livenä. Viimeisen Steelfestissä soitetun keikan jälkeen olin oikeasti surullinen, enkä pystynyt hetkeen edes kuuntelemaan heidän musiikkiaan, saati miettiä, että tämä tosiaan oli nyt lopullisesti tässä, kuten yhtyeen laulaja-kitaristi itse ilmoitti. Kesäkuussa yllätys oli suuri ja olo hyvin ristiriitaiset, kun bändi yhtäkkiä kertoikin tekevänsä paluun. Saarihelvetissä Mustan Kuun Lapset soittivat kuitenkin vanhoja klassikoita, joten meininki oli korkealla ja niskoja särki seuraavana aamuna. Toivottavasti sama meno jatkuu ensi viikolla Perkeleessä, kun luvassa pitäisi olla myös bändin uusia kappaleita. Jään odottomaan innolla, joskin pienelle varauksella.
Toinen hieman epäilystä aiheuttanut bändi oli illan pääesiintyjä eli Turmion Kätilöt. Monien mielestä ehdottomasti suomen kovimpiin liveorkestereihin kuuluva bändi on jo mielestäni nähnyt parhaat päivänsä, meno muuttunut aiempaa tylsemmäksi eivätkä uusimmat levytkään enää oikein nappaa. Vielä pari vuotta sitten kiersin tiiviisti heidän perässä ympäri Etelä-Suomen, mutta nykyisin hyvä jos jaksan lähteä edes seutulipulla Helsinkiin. Onneksi myös Turmion Kätilöiden settilista koostui tällä kertaa enimmäksen vanhoista hiteistä ja pääsin itsekkin pitkästä aikaa rääkymään kurkku suorana mukana. Ihan perushyvä festariveto, vaikkei mitään hirveän jännää Spektaakkelin persettä lukuun ottamatta nähtykkään.
Kokonaisuutana Viikinsaaressa järjestetty Saarihelvetti oli oikein mukava lisäys Suomen hevifestareihin. Erityismaininta täytyy antaa loistavasta miljööstä, jossa riitti niin nurmikkoa istuskeluun kuin leikkivempaimia ja keinuja lapsenmielisimmillekkin, kuten esimerkiksi meille. Saareen kuljettiin laivalla, joka odotetusti ruuhkautui tapahtuman alussa ja lopussa, mutta mielummin sitä tunnin jonottaa risteilylle kuin vaikka anniskelualueelle, kuten joillakin festareilla välillä pääsee käymään. Muuten järjestelyt sujuivat mallikkaasti etenkin ensikertalaiseksi ja kesälauantaita ei olisi voinut paremmin viettää. Anniskelualue tosin olisi voinut kattaa koko festivaalialueen, mutta ymmärrän, että nykyään on vaikea saada lupia moiseen. Myös ruokakojujen määrää voisi lisätä ja tarjontaa monipuolistaa, vaikka jokainen halutessaan saikin tuoda paikalle omat picnik-eväänsä.
Toivottavasti Saarihelvetti järjestetään myös ensi vuonna ja paikalle saadaan edes muutama bändi, joiden takia jaksaisi raahautua saaren kauniisiin maisemiin.
Lisää kuvia Saarihelvetistä löytyy täältä!
