Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satanic Warmaster. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Satanic Warmaster. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Nummirock 2015: Osa 4: Torstai

Ensimmäinen festaripäivä! Wuhuu! Korkki auki! Eikun. Toisin kuin erittäin suuri osa muista festarivieraista, vietimme me torstain täysin nollatoleranssilla. Iltapäivällä, ennen kuin portit olivat edes vielä auenneet, marssimme Henkan kanssa sisään alueelle: oli aika suorittaa tämän vuoden talkoovuoro.

Joidenkin mielestä festareille tullaan vain pitämään hauskaa, eikä työn teosta ole puhettakaan. Itse olen kuitenkin ollut talkoolaisena niin Nummirockissa kuin muillakin festareilla useampana vuotena, enkä tänäkään vuonna edes harkinnut ostavani lippua. Nykyään käyn enää vain parilla festareilla kesässä ja vakituisten tulojen myötä tilikin sallisi laittaa muutaman satasen Tikettiin, mutta nuorempana rahani eivät olisi millään riittäneet ravaamaan festareilla lähes joka viikonloppu. Tykkään kuitenkin edelleen kovasti talkoohommista, joten miksipä ei. Talkoolaisena pääsee katsomaan tapahtumia toisesta näkökulmata, oppimaan uutta ja kokemaan hienoja hetkiä. Nummirockissa kolmenpäivän lipun eteen pitää tehdä yksi 8-10h työvuoro joko ennen tai jälkeen festareiden tai niiden aikana.

Tänä vuonna saimme ensimmäistä kertaa keltaiset huomioliivit päällemme ja meidät passitettiin autoportille tarkastamaan, että ihmisiltä löytyi tarvittavat kulkuluvat.  Meidän portistamme sai ruuhkatilanteita lukuunottamatta kulkea vain artistit ja henkilökunta, joten pääsimme asioimaan mielenkiintoisten ihmisten kanssa ja ohjaamaan muutaman oman elämänsä artistin normaalille sisääntuloportille. Etukäteen vähän jännitimme, että mitähän tästäkin nyt tulisi, sillä kummallakaan meistä ei ollut JV-korttia tai muutakaan kokemusta järjestyksenvalvonnasta, mutta loppujen lopuksi kaikki sujui todella hyvin. Vaikka työ oli lähinnä vain seisoskelua ja portin availua, kului aika yllättävän nopeasti eikä edes pieni sadekuuro lannistanut mukavaa talkoovuoroa. Aiemmin olen tehnyt vähän kaikkea siivouspartiosta ja anniskelusta lipunmyyntiin ja lavanrakennukseen, mutta tämän vuotinen pesti oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimmista talkoovuoroista, mitä olen missään festareilla tehnyt. 

Vuoromme venyi hieman suunniteltua pidemmäksi, joten missasimme Satanic Warmasterin aloituksen ja pääsimme seuraamaan illan black metal spektaakkelia vasta puolesta välistä. Kuulin etukäteen eräältä jo ensimmäisien biisien jälkeen portaistamme poistuneelta herra Satanic Tyrant Werewolfin olevan aikamoisessa tuiskeessa ja keikan olevan lähinnä mautonta katseltavaa, mutta paikalle päästyäni meno vaikutti aivan normaalilta. Jos mies kerran pysyi pystyssä ja laulukin sujui mallikkaasti, ei yskää mielestäni ollut havaittavissa. Sen verran, mitä setistä ehdimme katsomaan, oli esitys ihan hyvä. Ei mitenkään kovin erikoinen, muttei missään tapauksessa huonokaan.