Perjantaina heräsimme hyvin levänneinä, sillä olimme edellisillan talkoovuoron jälkeen menneet suoraan nukkumaan. Yökin oli ollut yllättävän hiljainen, vaikka aamun pikkutunneilla saimmekin nauttia naapureiden Fröbelin Palikat-tuokiosta ja viimeistään kolmannen Sutsisatsin jälkeen muistin, kuinka paljon vihasinkaan kyseistä lastenorkesteriä. Se ei kuitenkaan ollut mitään viime vuoteen verrattuna, kun agrikaatti huusi yötäpäivää korvanjuuressa, joten ehkä olen kuitenkin ihan tyytyväinen tuohonkin mekkalaan.
Jos torstain postauksen alussa hihkuttiin ensimmäisestä festaripäivästä ja korkin aukeamisesta, joka omalta osaltamme kului festariporteilla seisoskellessa, otettiin vahinko perjantaina nopeasti takaisin. Vaikka toisinaan satoikin rankasti ja paviljonkimme oli jo vähällä romahtaa hirmuisen vesimäärän alla, oli tunnelma yleisesti ottaen todella hilpeä. Teimme myös tuttavuutta yön aikana kylkeemme ilmestyneen telttaseurueen kanssa ja nopeasti löytyi yhteinen sävel näiden Helsingissä asuvien kämppisten kanssa, jotka olivat kotoisin Meksikosta ja Espanjasta. Yleensä jään tosi helposti ulkopuoliseksi, jos keskustelukielenä on mikään muu kuin suomi, mutta tällä kertaa oli kyllä tosi hauskaa (omalta osaltani huonoksi) englanniksikin. Kuuntelimme musiikkia, grillasimme ja nautimme kukin omista virvokkeistamme. Itselläni oli edelleen melko paljon simaa, jota tarjoilin niin omalle seurueelleemme kuin soturihenkisiltä näyttäneille ohikulkijoillekkin, ja lisäksi teimme drinkkejä automme takalaatikon antimista.
Viiden jälkeen aloimme pikku hiljaa valumaan kohti festarialuetta ja päälavaa, sillä klo 18 vuorossa oli koko Nummirockin odotetuin tapahtuma: Moonsorrowin keikka. Pääsimme helposti eturiviin, joka myöhemmin osoittautui hieman huonoksi ideaksi, koska näkyvyys oli korkean lavan takia melko huono. En tiedä luulenko vain, mutta mielestäni aiemmin niiltäkin paikoilta on nähnyt ihan hyvin. Ainakaan keskellä ei ole ennen ollut catwalkkia, joka edestä katsottuna oli vain tiellä. Olisin muutenkin toivonut näkeväni bändin pienemmällä ja tunnelmallisemmalla rantalavalla, mutta ehkä Moonsorrow oli ansainnut paikkansa isolla päälavallakin, ainakin väenpaljoudesta päätellen.
Vaikka bändiltä ei huonoja biisejä löydy yhden yhtäkään, olivat tämän iltaiset kappaleet mielestäni hieman turhan pitkiä festarivetoon. Mukana oli kuitenkin paljon vanhempaa tuotantoa, josta pitää ehdottomasti antaa plussaa ja etenkin Kylän päässä kruunasi koko keikan. Pientä ukkosrintamaakin oli havaittavissa, jonka innoittamana Ukkosenjumalan poika olisi ollut mahtava lopetus keikalle, toisin kuin nyt kuultu yli vartin mittainen Kuolleiden maa, joka sateen vain yltyessä tuntui lopulta jopa hieman puuduttavalta.
Jo keikan viimeisillä hetkillä alkoi jostain syystä hajottaa aika paljon, joka luonnollisesti omalta osaltani hieman latisti tunnelmaa ja koettua keikkaelämystä. Olin vain niin väsynyt ainaiseen sateeseen ja ehkä salaa toivonut Moonsorrowin olevan vieläkin eeppisempi, kuin mitä se nyt oli. Asiaan vaikuttaa luultavasti se, että olen nähnyt neljä bändin viidestä aiemmin tänä vuonna heitetystä keikasta, joista etenkin viimeisin Steelfestin veto oli jotain aivan käsittämätöntä. Nyt bändi kuitenkin vetäytyy keikkalavoilta tekemään uutta levyään ja hyvä niin. Toivottavati saamme kuulla uutta materiaalia jo ensi vuonna, vaikka hyvää kannattaakin odottaa.
Lisää kuvia keikasta löytyy kuvagalleriastani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti